Isokoskelo,storskrake – Mergus merganser
Yleistä
Isokoskelo on Itämeren rantojen ja sisämaan karumpien järvien pesimälintu koko Euraasian ja Pohjois-Amerikan havumetsäalueella. Suomessa laji on koko maassa yleinen pesimälaji. Merikannan suuruudeksi on viimeksi arvioitu 3400 paria (Hario ja Rintala 2013). Koko Suomen kanta on kymmenkertainen, noin 34000 paria (Lehikoinen et al 2018). Sisämaan kannasta Pohjois-Suomessa pesii noin 25-30% eli noin 7500-8000 paria. Isokoskelo on Suomessa ja koko levinneisyysalueellaan elinvoimainen laji, vaikka Suomen rannikoiden kanta onkin 2000-luvulla hieman supistunut.
Suupohjassa isokoskelo on tuhatlukuinen läpimuuttaja ja yleinen pesimälaji sekä rannikolla että sisävesillä. Kalansyöjänä se löytää ravintoa läpi vuoden ja onkin alueen talvisista vesilinnuista kaikkein runsaslukuisin.
Isokoskelohavaintoja on aineistossa yli 7000 kaikkiaan lähes 300000 yksilöstä. Eri vuosien havaintomäärät vaihtelevat havaintoaktiivisuuden johdosta suuresti noin 50 havainnosta yli 600 havaintoon. Joitakin vuosia on siksi jouduttu karsimaan pois alla olevista tarkasteluista. Pieni määrä lajilleen määrittämättömiä kesäisiä koskelohavaintoja on sisällytetty paikallisena havaittujen isokoskeloiden määriin.
Kevätmuutto
Isokoskelon kevätmuutto on selvästi kaksihuippuinen (Kuva 1). Muutto käynnistyy jo maaliskuun alussa ja saavuttaa ensimmäisen huipun heti huhtikuun puolivälin jälkeen. Juhlapukuisten isokoskeloiden muuttoparvet ovat näyttäviä ja helppoja havaita niiden lentäessä puolikorkealla meren päällä. Voidaan olettaa, että maalis-huhtikuussa muuttavien isokoskelojen päämääränä ovat Suupohjan ohella Merenkurkun alueen pesimäpaikat, jotka vapautuvat jäistä ennen pohjoisempia pesimäalueita. Isokoskelo on sinisorsan ohella alueen varhaisin pesijä ja tämän kannanosan muutto hiljenee jo vapun jälkeen.
Kuvassa 2a on esitetty maalis-huhtikuussa muuttavien isokoskeloiden yksilömäärät aineiston keruuvuosilta 1990-2020, poislukien vähäisen havaintoaktiivisuuden takia vuodet 1998-2006. Kanta oli 1990-luvulla suurimmillaan yli 3000 muuttavan yksilön suuruinen. Merenkurkun parimääräksi arvioitiin tuolloin noin 1400 paria (Suomen 2. lintuatlas 1998), joten läpimuuttajien määrä täsmää siihen varsin hyvin. 2010-luvulle tultaessa kanta näytti havaintoaineiston perusteella vähentyneen noin puoleen, minkä jälkeen se on jälleen kasvanut ja yltää nyt noin 2500 yksilöön. Tämän perusteella voidaan arvella, että Suupohjassa ja Merenkurkussa isokoskeloita pesii nyt hieman vähemmän kuin 1990-luvulla.
Jälkimmäinen osa isokoskeloiden kannasta muuttaa toukokuussa. Huippupäivät osuvat kuun viimeiselle viikolle ja muutto jatkuu vielä kesäkuun alussakin. Toukokuussa muuttavat isokoskelot pesivät pohjoisempana, Perämereltä Lappiin ulottuvalla alueella. Samaan aikaan on käynnissä myös aiemmin saapuneiden koiraiden sulkasatomuutto. Siksi tämän jälkimmäisen kevätmuuton havainnoista on poistettu ne, joiden muuttosuunnaksi on merkitty etelä.
Kuva 2b esittää toukokuussa muuttavien isokoskeloiden määrän vaihtelua vuosina 1990-2020. Samoin kuin edelläkin, suurin osa vuosista 1998-2006 on jouduttu vähäisen havaintomäärän takia jättämään pois tarkastelusta. Yhtenä syynä vähäiseen havaintoaktiivisuuteen saattaa olla muuton osuminen arktisten vesilintujen huippujaksolle, jolloin isokoskeloita ja varsinkaan niiden muuttosuuntia ja sukupuolia ei ole kirjattu riittävän tarkasti.
Aineiston perusteella muuttajamäärä on vaihdellut ilman selvää suuntaa 2000 yksilön molemmin puolin. Aineistossa vuosi 2010 erottuu poikkeuksellisen suuren, yli 5000 yksilön määrän johdosta. Toukokuussa 2010 havainnointi oli Pohjanlahden arktikan seuraamisen vuoksi erityisen aktiivista kattaen myös iltamuutot. Noin 2000 isokoskelon määrä onkin mitä ilmeisimmin aliarvio, kuten kevään 2010 säännöllisempi havainnointi osoittaa. Myös Pohjois-Suomen suuren pesimäkannan voisi odottaa näkyvän suurempina loppukevään muuttajamäärinä.
Sulkasatomuutto, kesäesiintyminen ja pesintähavainnot
Touko-kesäkuun vaihteessa on aineiston perusteella havaittu myös etelään suuntautuvaa muuttoa. Huhtikuussa saapuneet isokoskelot ovat aloittaneet pesinnän, jolloin koiraat parveutuvat ja lähtevät sulkasatomuutolle etelään. Valitettavasti käytettävissä olevassa aineistossa näiden etelään suuntaavien lintujen sukupuolia on merkitty hyvin vähän. Vuosittain sulkasatomuuttajia on havaittu vain muutamia satoja. Suurin määrä, yli 500 yksilöä, laskettiin keväällä 1992. Sulkasatomuutto erottuu kuitenkin samaan aikaan jatkuvasta kevätmuutosta ja siihen tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Sulkasatomuuttoon osallistuvien koiraiden määrä kertoisi parhaiten Suupohjan oman pesimäkannan suuruudesta.
Isokoskeloita tavataan runsaasti läpi koko kesän (kuva 3). Kesäkuussa koiraiden lähdettyä määrät ovat pienimmillään. Heinäkuussa Kiilinmerelle saapuu pohjoisempana pesineitä isokoskeloita, jotka jäävät sulkimaan alueen hyville kalavesille. Kuun lopulla parviin liittyvät naaraat jo täysikasvuisine poikasineen. Kesäkerääntymissä on mukana myös pesimättömiä nuoria lintuja. Muutamia parhaita havaintomääriä, jotka näkyvät myös kuvassa 3, ovat olleet:
3.8.1991 2000 yksilöä Kristiinankaupungin Trutklobbarnilla
15.7.1995 1300 yksilöä Domarkobbanilla
19.7.2002 2000 yksilöä Närpiön Fälgrundissa
1.8.2005 1500 yksilöä Närpiön Kaldonskärin-Fälgrundin alueella
Näistä poiketen, viimeisen kolmen vuoden aikana 2018-2020 ei ole ilmoitettu yhtään yli 100 isokoskelon kesäkerääntymää.
Isokoskeloparit hakeutuvat keväällä heti saavuttuaan pesimään. Pesät sijaitsevat uutuissa ja rakennusten sekä katajien tai kivien alla. Aineistoon sisältyy vain muutamia varmistettuja pesintähavaintoja. Varhaisin munapesä, 2 munaa, on löydetty 19.4.1992 Kristiinankaupungin Trutklobbarnilta ja varhaisin vesille päässyt untuvikko tavattiin 24.5.2020 Kristiinankaupungin Österskäretillä. Yleisemmin poikueita havaitaan juhannuksen aikoihin.
Loppukesän liikehdintä
Aineisto osoittaa, että isokoskeloilla on kesän lopulla sulkasadon päätyttyä selvästi havaittavaa muuttoa pohjoiseen. Kuvassa 4 on esitetty pohjoiseen muuttaneiden isokoskeloiden yhteismäärä havaintovuosilta elokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Samaan aikaan ei ole havaittu merkittävää muuttoa etelään, joskin paikallisia isokoskeloita on tähän aikaan edelleen runsaasti.
Muutama esimerkki tästä liikehdinnästä:
27.8.2016 Kristiinankaupunki Trutklobbarna 395 N aamulla kolmen tunnin aikana
23.8.1998 Närpiö Blacksjögrundet 300 N aamulla kolmen tunnin aikana
24.8.2001 Kristiinankaupunki Siipyyn lintutorni 295 N, kaikki koiraita
Valitettavasti sukupuolijakaumaa ei ole elo-syyskuun havaintoihin juurikaan merkitty, mutta edellä viimeisenä mainittu havainto viittaa siihen, että liikkeellä ovat nimenomaa koiraat. Toistaiseksi ilmiölle ei ole löytynyt tyhjentävää selitystä.
Syysmuutto
Isokoskeloiden syysmuutto alkaa vähitellen jo syyskuun alussa. Laji on syksylläkin päivämuuttaja ja linnut lentävät puolikorkealla meren päällä muutaman kymmenen linnun parvina. Kuun lopulla muutto on jo täydessä vauhdissa. Päämuuttoa kestää kolmen viikon ajan lokakuun puolivälistä marraskuun ensimmäiselle viikolle. Muuton päättymistä on vaikeampi todeta, sillä isokoskeloita jää runsaasti myös talvehtimaan.
Lajin pitkä ja myöhäinen muuttokausi ei ole suosinut säännöllistä tarkkailua. Kuvassa 5 on esitetty vuosittaiset muuttajamäärät vain niiltä vuosilta, jolloin päämuuttokaudella loka-marraskuussa on laskettu ainakin yksi yli sadan yksilön päiväsumma. Kahta viimeistä vuotta lukuun ottamatta ei kolmen viikon päämuuttokaudella ole ollut havainnointia edes joka toisena päivänä. Noin 1000 yksilöön jäävät vuosittaiset muuttajamäärät ovat tästä syystä liian alhaisia, mitä osoittaa myös syksyn 1992 muista poikkeava yli 4000 yksilön määrä. Silloin laskettiin yhtenä päivänä 17.10 Kristiinankaupungin Stånggrundilla 3150 etelään muuttavaa isokoskeloa ja seuraavana päivänä vielä 660 yksilöä lisää. On syytä kuitenkin huomata, että vaikka havainnointi kahtena viime vuotena (2019-2020) on ollut selvästi säännöllisempää, on muuttajien kokonaismäärä silti jäänyt 1000 yksilöön.
Esiintyminen talvikaudella
Isokoskelot talvehtivat jäättöminä talvina runsaslukuisina rannikoiden tuntumassa ja harvemmin myös sisävesien sulapaikoilla. Kuvassa 6 on esitetty kaikilta vuosilta 1990-2020 suurimpien talvisten kerääntymien yksilömäärät.
Talvehtivien isokoskeloiden määrät ovat hieman yllättävästi olleet suurimmillaan tammikuussa, jolloin keskimäärin on havaittu lähes 500 yksilöä. Tämä on noin 50 yksilöä enemmän kuin joulukuinen keskiarvo. Suurin talvikerääntymä, 450 yksilöä, havaittiin Kristiinankaupungin Rågårdsfjärdenillä 8.1.2012. Helmikuussakin isokoskeloita on havaittu keskimäärin yli 300 eri vuosina ja ne viipyvät jäätymisen salliessa maaliskuun lopulla käynnistyvään kevätmuuttoon saakka.
Yhteenveto
Isokoskelo on yksi Suupohjan rannikon runsaimmista ja näkyvimmistä muuttolinnuista, varsinkin keväällä, jolloin kaksihuippuinen muuttokausi kestää maaliskuun alusta aina kesäkuulle saakka. Aineiston perusteella Kiilinmerellä muuttavan kannan kooksi voidaan arvioida noin 4500 yksilöä, mikä vaihtelevan havaintoaktiivisuuden johdosta lienee kuitenkin aliarvio. Muutontarkkailussa lajiin kannattaa erityisesti touko-kesäkuussa kiinnittää enemmän huomiota ja kirjata myös muuttavien lintujen sukupuolet tarkemmin. Myöskään Suupohjan oman pesimäkannan kokoa ei aineiston perusteella voi arvioida. Muutonseurannassa siitä voidaan saada lisää tietoa kirjaamalla tarkemmin touko-kesäkuiset koirasparvet ja etelään suuntautuvan sulkasatomuuton määrät. Myös elo-syyskuussa esiintyvä liikehdintä ja sen syyt vaativat tarkempaa selvistystä.
Isokoskelo on Suomessa elinvoimainen laji. Tuhansien yksilöiden isokoskelomäärät kuuluvat yhdessä haahkojen, mustalintujen ja telkkien kanssa kesäisiin vesilintumassoihin, joille Kiilinmeren matalikot tarjoavat kansainvälisesti merkittävän ruokailu- ja sulkimisalueen.
©Ari Ahtiainen 2022