Uivelo, salskrake – Mergus albellus
Yleistä
Uivelo on pohjoisen taigan laji, joka pesii Euroopassa vain Suomessa ja Ruotsissa. Sen päälevinneisyys ulottuu täältä Siperian itäosiin. Lajin elinympäristöä ovat matalat järvet ja jokien suvannot, mutta myös suorantaiset karummatkin järvet. Niistä se löytää ravinnokseen muiden koskelolajien tapaan pikkukaloja. Uivelot talvehtivat pääosin Itämerellä ja Länsi-Euroopassa.
Uivelon pesimäkanta Suomessa on viimeksi arvioitu 3500 parin suuruiseksi (Lehikoinen et al). Uivelon koko maailmankannasta jopa kolmannes pesii Suomessa. Vaikka laji on luokiteltu elinvoimaiseksi, on Suomella kuitenkin merkittävä vastuu sen säilymisestä.
Suupohjassa uivelo on ennen kaikkea keväinen läpimuuttaja, joka viipyy myös runsaslukuisena matalilla merenlahdilla ja fladoilla. Alueen suurimmat paikalliskerääntymät havaitaan säännöllisesti Närpiön Piolahdella ja Kristiinankaupungin Hamnfjärdenillä.
Kevätmuutto
Uiveloiden kevätmuutto käynnistyy maaliskuun lopulla (Kuva 1). Ne muuttavat pieninä parvina meren yllä, usein myös telkkien matkassa. Muutto on vilkkaimmillaan huhtikuun puolivälin jälkeen, jolloin Kiilinmeren saarista ja Siipyyn lintutornista on laskettu parhaimmillaan noin 50 yksilön päiväsummia. Linnuilla on kiire Lapin alkavaan kevääseen ja muutto hiljenee pian vapun jälkeen.
Kuvassa 2 on esitetty muuttavien ja paikallisten uiveloiden kokonaismäärät vuosina 1990-2020. Vuosittain on havaittu 50-100 muuttavaa uiveloa. Poikkeuksellisen runsasta muutto oli keväällä 2005, jolloin jaksolla 16.-28.4 havaittiin kuutena eri päivänä yli 20 muuttavaa uiveloa Skaftungin Ljusgrundilla ja Siipyyn lintutornissa. Muuttavien uiveloiden määrä on aineiston perusteella ollut kasvava ja yltää nyt lähes sataan yksilöön joka kevät.
Uiveloita havaitaan keväisin runsaasti myös paikallisina Suupohjan merenlahdilla ja fladoilla. Paikalliskerääntymät kasvavat muuton vilkastumisen tahdissa ja ovat suurimmillaan päämuuton loppuvaiheessa. Kaikkein suurimmat paikalliskerääntymät on havaittu keväällä 2016 ja 2017. Närpiön Piolahdella lepäili jakson 11-13.4.2016 aikana päivittäin 56-73 uiveloa ja seuraava keväänä 14.4.2017 niinikään 70 yksilöä. Lepäilijöiden kokonaismäärä kaikilta havaintopaikoilla ylsi keväällä 2017 jopa 250 yksilöön.
Paikalliskerääntymien lähempi tarkastelu osoittaa, että uiveloiden muutto on kolmen vuosikymmenen kuluessa aikaistunut runsaan viikon verran. 1990-luvulla paikalliskerääntymien huippu osui jaksolle 21.4-6.5 ja oli keskimäärin 28.4. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kerääntymän huippu on todettu 11-30.4 ja keskimäärin 19.4.
Kesäesiintyminen
Uiveloita on tarkastelujaksolla 1990-2020 tavattu myös kaikkina kesäkuukausina (Kuva 3). Vuosittain on kesäaikaan havaittu 1-10 eri yksilöä. Poikkeuksen muodostaa kesä 2016, jolloin havaittiin 18 eri yksilöä. Kesäiset uivelot löytyvät muuttolepäilijöiden tapaan yleisimmin Närpiön Piolahdelta ja Kristiinankaupungin Hamnfjärdeniltä. Suurin osa kesähavainnoista koskee naaraslintuja, mutta myös koiraita on havaittu. Kirjallisuuden (PLV) mukaan yksivuotiaat uivelonaarat eivät vielä pesi, eikä mikään kesähavainnoista ole ollut pesintään viittaava.
Syysmuutto
Näkyvää syysmuuttoa on uivelolla havaittu hyvin niukasti. Laji lienee syksyisin pääosin yömuuttaja. Aineiston perusteella muutto alkaa syyskuun viimeisellä viikolla ja on pääosin ohi lokakuun lopussa. Eniten muuttajia on havaittu jaksolla 9-24.10. Vain neljänä vuonna on päästy yli kymmenen uivelon päiväsummaan, eniten 24.10.2006, jolloin Närpiön Stånggrundissa muutti 24 uiveloa.
Esiintyminen talvikaudella
Vielä marras-joulukuussa on Kristiinankaupungin Hamnfjärdenin fladalla ja läheisellä Ragneskärsfjärdenin lahdella tavattu 10-20 uivelon kerääntymiä. Matalien lahtien jäädyttyä talvihavaintoja uiveloista on tehty hyvin niukasti. Leutoina talvina on muutama yksilö onnistunut talvehtimaan merellä helmikuulle asti.
Yhteenveto
Uivelo on Kiilinmerellä vähälukuinen keväinen muuttolintu ja merenlahtien ja fladojen paikallinen koristus. Muutolla ja paikallisina tavataan keväisin yhteensä noin 200 yksilöä ja määrä on ollut viime vuosina hiljalleen kasvava.
©Ari Ahtiainen 2022